Tuomaristo
Mikko Aarne
Mikko Aarne on työskennellyt kustannusalalla vuodesta 1996 ja ollut vuodesta 2005 alkaen Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkönä. Hänen käsiensä kautta on päätynyt kansiin satoja kirjoja, jotka edustavat lähes kaikkia kaunokirjallisuuden lajeja. City-lehti valitsi hänet 2006 kaupungin parhaaksi kirjailija-skoutiksi: ”Mikko Aarne tunnetaan kirjallisena tryffelisikana, joka vainuaa menestyksen käsikirjoitusvuoren alta.” Aarnen suosikkinovelli on Heinrich Böllin Tohtori Murken kootut tauot -kokoelman niminovelli.
Nina Gimishanov
Nina Gimishanov aloitti Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana 2007. Sitä ennen hän toimi usean vuoden ajan freelancerina kustannusalalla. Hänen kätilöimiään romaaneja ovat mm. Finlandia-ehdolla olleet Marko Kilven Kadotetut ja Turkka Hautalan Salo, joka osallistui myös Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailuun, samoin kuin Taneli Viljasen Kaksiosainen mies.
Turkka Hautala
Turkka Hautala on syntynyt 1981 Salossa ja elänyt suomalaisten pikkupaikkakuntien lisäksi Englannissa ja lempikaupungissaan Thessalonikissa. Matruusi ja maisteri on asettunut toistaiseksi Ranskaan ja yrittää saada otetta kielestä. Hän uskoo pienten asioiden suuruuteen. Jatkossa hän aikoo ainakin kirjoittaa ja kuljeskella. Hautala sai esikoisromaanistaan Salo (Gummerus, 2009) Kalevi Jäntin palkinnon. Salo oli Finlandia-ehdokas sekä Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas. Hautala debytoi Martti Joenpolven novellikilpailussa 2007 ja tuli toiseksi vuoden 2008 J. H. Erkon kirjoituskilpailussa.
Katja Kettu
Katja Kettu (s. 1978) on laaja-alainen taiteilija, joka hahmottaa maailmaa sanojen ja kuvien kautta. Hänelle kirjoittaminen on käännöstyötä todellisuudesta toiseen mahdolliseen todellisuuteen. Hän on kotoisin Rovaniemeltä, valmistunut Turun Taideakatemiasta animaatio-ohjaajaksi ja opiskellut Tampereen yliopistossa kotimaista kirjallisuutta. Sittemmin Tallinnan ja Lontoon kautta Helsinkiin päätynyt Kettu opettaa käsikirjoitusta, tekee musiikkivideoita ja työskentelee kirjoittamisen ja elokuvan parissa.
Kirsi Piha
Kirsi Piha on toiminut yli kymmenen vuoden ajan politiikassa ja sen jälkeen lähes toisen samanlaisen rupeaman viestinnän yrittäjänä ja konsulttina. Hän on kirjoittanut kolumneja useisiin eri medioihin ja emännöi Helsingin Sanomien suosittua Lukupiiri-blogia, jossa keskustellaan kirjoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta.
"Novellikilpailu tarjoaa näytön paikan sellaisillekin kirjoittajille, joilla ei ole vielä kokonaista käsikirjoitusta, ja toisaalta kustantaja pääsee lukemaan tekstejä varhaisemmassa vaiheessa. Novelli on kuin kamarimusiikkia. Se on intiimi laji, joka päästää lukijan tai kuulijan kosketusetäisyydelle ja paljastaa erittäin tarkasti, minkälainen kosketus soittajalla on instrumenttiinsa tai kirjoittajalla kieleen."
”Lahjakkaita kirjoittajia on kutkuttava löytää. Se on yksi parhaita hetkiä tässä työssä: kun silmien eteen tupsahtaa uusia maailmoja, kieltä joka lumoaa ja henkilöitä jotka eivät jätä rauhaan. Lahjakkuuden tunnistaminen on haastavaa, kun nupullaan oleva sanataituri kätkeytyy taitavammin kuin suppilovahvero sammaleen sisään. Novellistiikka on eriskummallinen laji. Suosikkini Raija Siekkinen ja Petri Tamminen edustavat ilmaisun ääripäitä. Tamminen tiivistää vastaansanomattomalla tavalla, Siekkinen hiipii henkilöidensä pään sisään ja vangitsee elämänkohtalon hetkeen.”
”Minulla on novelleihin viha-rakkaussuhde. Ihailen suunnattomasti joidenkin kirjoittajien kykyä kertoa kahdeksalla sivulla saman verran kuin toinen romaanituotannolla. Toisaalta saatan suutahtaa, kun huikea teksti päättyy jo toisen kahvikupin puolivälissä. Kilpailuneuvoni: älä laskelmoi. Raadit koostuvat kaikenlaisista omituisista urpoista, joiden mieltymyksiä ei ole mahdollista ennakoida. Kirjoita rohkeasti, vaiston varassa. Jos vaistosi ovat kehnot, syytä raatia. Ennen kaikkea muista, ettei ole mitään mitä novellissa pitäisi olla, eikä mitään mitä siinä ei voisi olla – paitsi liikaa pituutta.”
Tuotanto
Salo, Gummerus, 2009
"Novellikilpailun antologiaan pääseminen on kirjailijaksi haluavalle hyvä väylä astua lukijoiden ja kustantajien tietoisuuteen. Mielenkiintoinen novelli näyttää todellisuudesta jonkin arvaamattoman puolen, se on hallittu ja rajattu omalakinen maailmansa. Yksityiskohdat ja omaperäisyys ovat tervetulleita. On parempi tehdä jotakin omaa kuin kopioida muita."
Tuotanto:
Surujenkerääjä, 2005, WSOY
Hitsaaja, 2008, WSOY
Novelli on Kirsi Pihalle kirjallisuuden muotona erityisen läheinen ja rakas: ”Novelli tuo näkyviin taitavasti ilman pitkää rakentelua jotain yllättävää, jotain pinnan alla olevaa ja jotain, joka saattaa järisyttää omaakin maailmaa tai näkökulmaa. Hyvä novelli on kirjallisuuden helmi.”


