Kerro tarina

Gummerus, Nuoren Voiman Liitto ry, Kulttuuritehdas Korjaamo, Apu ja Xerox Oy julistavat alkaneeksi

Martti Joenpolven novellikilpailun – NOVELLIT 2008

Kilpailu on avoin kaikille vähintään 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja antologiat eivät ole este kilpailuun osallistumiselle. Novellien aihepiiriä ei rajoiteta.

Palkinnot

I palkinto 2 000 €
II palkinto 1 000 €
III palkinto 500 €
Apu-lehti jakaa erikoispalkintona 500 €.

Palkittujen novellien lisäksi Gummerus julkaisee kymmenkunta parhainta tekstiä Novellit 2008 -antologiana.

Novellikilpailun voittajat sekä antologia julkaistaan helmikuussa 2008.

Kilpailuraatiin kuuluvat kirjailijat Tuuve Aro, Laura Honkasalo sekä Jouko Sirola.Tuomariston puheenjohtajana toimii Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Mikko Aarne. Apu-lehden erikoispalkinnon voittajan valitsee kirjailija Juha Itkonen ja Apu-lehden toimitussihteeri Jukka Väänänen.

Osallistumisohjeet

Valitse paras tai parhaimmat novellisi (yhteensä enintään 20 liuskaa) ja lähetä ne 10.8.2007 mennessä Nuoren Voiman Liiton toimistoon nimimerkillä. Sulje nimesi ja yhteystietosi erilliseen kirjekuoreen, jonka päällä on nimimerkkisi.

Nuoren Voiman Liitto ry. "NOVELLIT 2008"
Iso Roobertinkatu 29–31 A 4  
00120 Helsinki

Novellit pyydetään kirjoittamaan koneella yhdelle puolelle paperia, noin 30 riviä per sivu. Käsinkirjoitettuja töitä ei lueta. Kilpailutöitä ei palauteta, joten lähettäjän kannattaa ottaa niistä itselleen jäljennökset. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden julkaista antologiaan valittuja tekstejä novellikilpailun yhteydessä.   

Arvostelupalvelu

Mikäli haluat teksteistäsi lausunnon Nuoren Voiman Liiton maksullisesta arvostelupalvelusta, mainitse siitä erillisessä saatteessa. Älä sulje saatetta nimimerkkikuoreen. Kilpailutekstien arviot palautetaan kirjoittajille postiennakolla joulu–tammikuun aikana.