Tuomaristo

Selja Ahava

Selja Ahava

Selja Ahava on syntynyt Helsingissä vuonna 1974, viettänyt useita vuosia Englannin ja Suomen välillä häilyen, ja asettunut toistaiseksi Porvooseen. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi vuonna 2001, julkaissut kaksi romaania sekä kirjoittanut käsikirjoituksia elokuviin, tv:lle ja radioon. 

Ahavan dramaturgitausta näkyy paitsi ekonomisessa tavassa käyttää kieltä, myös kiinnostuksessa tuottaa merkityksiä rakenteen ja tekstiin jäävien aukkojen kautta. Proosaa kirjoittaessaan hän nauttii siitä, että saa määrätä kaikesta itse.

Johanna Sinisalo

Johanna Sinisalo

Johanna Sinisalo on tamperelainen vuonna 1958 syntynyt kirjallinen moniottelija. Hän työskentelee proosan lisäksi televisio-, elokuva- ja sarjakuvakäsikirjoittamisen parissa sekä käsikirjoituskonsulttina. Hän on toiminut myös kriitikkona ja kolumnistina.

Sinisalon esikoisteos Ennen päivänlaskua ei voi ilmestyi vuonna 2000 ja sai samana vuonna Finlandia-palkinnon. Tämän jälkeen Sinisalo on julkaissut viisi romaania aikuisille ja yhden lapsille sekä kaksi lyhytproosakokoelmaa.

Novellit ovat toimineet Sinisalon kirjoittamiskouluna: ensimmäiset julkaisukynnykset hän ylitti realismin rajoja rikkovilla lyhytproosateksteillä pienlehdissä ja antologioissa. Hänen tekstejään määrittää edelleenkin lajityyppirajojen ylittäminen ja sekoittaminen.

Sinisalon teoksia on käännetty pian 20 kielelle ja hän on saanut myös kansainvälisiä kirjalllisuuspalkintoja ja -ehdokkuuksia, muun muassa juuri novelleistaan.

 

Hannu Simpura

Hannu SimpuraHannu Simpura on s. 1953 syntynyt kirjailija, joka on toiminut  Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun opettajana v. 2000–2013, opettanut kirjoittamista työväenopistoissa, avoimessa yliopistossa, nuorten verkkokurssilla NVL:n Sulkasadossa, HY:n koulutuskeskus Palmeniassa sekä pitänyt omia viikonloppukursseja. Simpura on myös pitkäaikainen Nuoren voiman liiton ja Kriittisen korkeakoulun arvostelupalveluiden kriitikko.

 

Anna Kervinen

Anna Kervinen
Kustannustoimittaja

 

Salla Pulli

Salla Pulli
Kustannustoimittaja

 

 

”Mitä lyhyempi muoto, sitä tärkeämmäksi nousee se, mikä rivien väliin jää. Novelli on harvoin kokonainen tarina. Se voi olla häivähdys, impressio, hetkeen tiivistynyt oivallus, kysymys tai liikahdus. Tarkkuus ja konkretia auttavat.

Parasta kirjoittamisessa on se, kun teksti ylittää tai yllättää itsen. Kirjoittaessa voi olla enemmän. Oudommin, epämukavammin, vaarallisemmin. Myös lukija tunnistaa tällaiset ylittämisen hetket.”

Tuotanto:
Eksyneen muistikirja, Gummerus 2010
Taivaalta tippuvat asiat, Gummerus 2015 

 



”Novelli antaa kaikki samat mahdollisuudet aiheen, muodon, kielen ja näkökulmien harjoittelemiseen kuin romaanikin, mutta ei vaadi kerralla yhtä paljon perslihaksia kuin pitkä proosa. Novelli on mitaltaan armelias mutta muodoltaan vaatelias. Se ei välttämättä vaadi pohjakseen kuin yhden idean, väitteen maailmasta tai puhuttelevan elämän viipaleen, mutta juuri siksi sen avainsanoja ovat tiiviys, pelkistys ja fokus. Henkilöt, miljöö, tarinan ulkopuolinen historia: kaikki on tehtävä varmoin ja minimalistisin vedoin. Onnistunut novelli on timantti, ainekseltaan tiheä ja joka viisteeltään kirkkaaksi hiottu.”  

Tuotanto:
Ennen päivänlaskua ei voi, Tammi 2000
Sankarit, Tammi 2003
Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, Teos 2005
Lasisilmä, Teos 2006
Linnunaivot, Teos 2008
Möbiuksen maa, Teos 2010
Enkelten verta, Teos 2011
Salattuja voimia, Teos 2012
Auringon ydin, Teos 2013

 

 


"Muut tuomarit lausuivat totta novellista. Sommittele sinä se kuin kohtalokas kirje, joka varmistaa asiansa ilman selityksiäsi. Joka kohdasta kysy, tarvitseeko tekstisi sen. Vikkelimmin mieleesi juolahtava latistaa meitä kaikkia, ohita se ja mene muualle. Unelmoi urasi alussa, mutta kun luet omaasi, asetu vastustajaksi ja usko häntä. Anna novellisi kiteytyä kristallijääksi, joka kylmää lukijaasi, kun hän katsoo sen lävitse." 

”Tuotanto
Yökausien kartta. Gummerus 1990
Ikuiset kuoriaiset. Gummerus 1991  
Helmuth Kalastaja ja seuralaiset. Gummerus 1993
Tyhmiä eläimiä. Gummerus 1996
Luostarini synty ja tuho. Gummerus 1998
Jo-Ku. Änkytysromaani. Tammi 2000